Sisältö

Operaatio MS-Saana -blogi

Seuraa Operaatio MS-Saana -blogia

ms-saana-ilman-teksti-ei-retina-keskitetty.jpg

Seuraa Operaatio MS-Saanan retkikunnan blogia Saana-tunturin valloittamisesta MS-nyt.fi -sivustolla. Keitä he ovat, miksi he lähtivät mukaan operaatioon ja mitä kaikkea Saanalla tapahtuikaan?

Kimmo Mäkiranta

Kimmo Mäkiranta, 34, Nurmijärvi.

Aktiivinen luontoihminen ja valokuvaaja, koko projektin isä ja puuhamies. Työskentelee koneistajana.

MS-tauti diagnosoitiin marraskuussa 2011, ja tammikuussa 2012 lääkitys oli jo käynnissä. Kun sairaus oli pahimmillaan, Kimmo pystyi tekemään kahden kilometrin kävelyn tunnissa; tämän vuoden pääsiäisenä hän juoksi puolimaratonin aikaan 2 h 8 min. Kimmo haluaa haastaa sen, kuinka julkisuudessa puhutaan pelkästään MS-taudin negatiivisista puolista – siitä, mihin potilas ei enää pysty. Saana-projektin tarkoituksena on kiinnittää huomio siihen, että paljon on myös mahdollista. Elämä voi jatkua hyvänä diagnoosista huolimatta.

Vihdoinkin noin 12 kuukauden odotuksen jälkeen asiat ovat varmistuneet kaikilta osin ja saan esitellä alulle laittamani hankkeen Operaatio MS-Saana. Kaikki alkoi ideoitua kesällä 2014, kun eräs potilasystäväni oli Skotlannissa vaeltamassa. Reissusta kuvia nähdessä syntyi tämä ajatus, jota aloin mielessäni työstää.

Tempaukseen osallistuu itseni lisäksi seitsemän muuta henkilöä, joiden kanssa suuntaamme Kilpisjärvelle 6-11.7.2015 väliseksi ajaksi. Päätavoitteemme on patikoida Saanatunturin (1029m) huipulle näyttäen esimerkkiä haaveiden toteuttamisesta. Saana valikoitui kohteeksi, koska se on yli 1000 metriä korkea huippu, jolle patikoiminen on järjestettävissä. Koko ryhmäämme yhdistää se, että jokaisella jäsenellä on MS-tauti. Jäsenet ovat sairauden kanssa eläneet eripituisen ajan, mutta kun ryhmään hakeneiden hakemuksia luin läpi, huomasin äkkiä, että meitä kaikkia yhdistää suunnaton halu toteuttaa haaveita, yrittää vaikeuksista huolimatta eteenpäin sekä näyttää muille, että ”minä pystyn”.

Ryhmään haku tapahtui Facebookin potilasryhmien kautta. Ryhmäämme haki yhteensä 37 hakijaa, joista 15:sta pyysin tarkemman esittelyn. Aika nopeasti heistäkin valitut löytyi. Ihan viime aikoina on vielä tapahtunut muutoksia ryhmässä, mutta todella hyvä porukka on kasassa. Ei kun hymyssä suin kohti huippua. Jokainen jäsen on omatoimisesti harrastanut aktiivisesti liikuntaa reissuun valmistautuen jne.

Nyt matkaa varten ryhmä ja tukijat ovat kasassa, autot vuokrattu, majoitus hankittu sekä media on kiinnostunut tempauksestamme. Tästä on todella hyvä jatkaa.

Tulemme ennen matkaa ja sen aikana kirjoittelemaan mitä olemme touhuamassa ja missäpäin liikumme. Ajomatkalla kohti Kilpisjärveä pysähdymme Jyväskylässä ja Oulussa tapaamassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita projektistamme.

Julkaistu 26.5.2015

Sari Auvinen

Sari Auvinen, 49, Nurmijärvi.

Innokas liikkuja, perheenäiti ja kahden koiran ”mamma”. Rakastaa leffoja, hyvää ruokaa ja moottoripyöräilyä. Työskentelee rahoitusalalla.

En harrasta vaivojeni googlettamista. Siksi diagnoosi 23.9.2013 oli totaalinen shokki. Nyt jälkeenpäin, lääkärinkin sanomana, voin tunnistaa ensimmäiset oireet kauan sitten 21-vuotiaana. Silloin oli ensimmäinen kaksoiskuvaepisodi, joka kesti noin 1,5 kuukautta, kuten viimeisinkin, se diagnoosiin johtanut keväällä 2013.  40 v. täytettyäni erilaiset liikuntakyvyn vaivat lisääntyivät: oikea jalka ei aina jaksanut mukana, jalkaterä tökki ja läpsyi, selkää särki ja kipulääkkeitä kului. Sitten tuli maaliskuu 2013 ja taas kaksoiskuvat, lisäksi toinen puoli kasvoista oli tunnoton, pisteli, huimasi. Onneksi silmälääkäri lähetti kiireellisenä jatkotutkimuksiin ja asiat selvisivät. Talvella 2014 tuli seuraava paheneminen kun oikeasta kädestä meni voimat. Nytkin sain nopean avun ja lääkitys aloitettiin. Sen jälkeen vointi on ollut sekaan mahtuvia huonoja päiviä lukuun ottamatta hyvä.

Elämä voittaa aina! Alun shokin jälkeen aloitin taas liikunnan ja nyt lähden huipputyyppien kanssa Saanalle. Olen tästä mahdollisuudesta hyvin onnellinen ja kiitollinen. Ilman Kimmoa ja hänen ideoimaa reissuaan tuskin olisin koskaan edes ajatellut sinne lähtöä, mutta kun kutsu tuli, en epäröinyt sekuntiakaan. Meitä kahdeksaa ”Saanan valloittajaa” yhdistää tämän aika keljun sairauden lisäksi mieletön huumorintaju. Tästä tulee kaikille mieletön kokemus ja toivomme sen innoittavan muitakin kokeilemaan rajojaan ja toteuttamaan unelmiaan. Tänään pystyn, huomisesta en tiedä!

Julkaistu 30.6.2015

Sami Grönlund

Olen Keravalla asusteleva 42-vuotias Sami.

Perheeseeni kuuluu vaimo, 13- ja 16-vuotiaat lapset sekä kääpiösnautseri Maximus.

Olen erittäin innokas nuorison kanssa touhuilija, n. 12-13 vuotta on vierähtänyt salibandyvalmennuksessa eri vaativuustasoilla. Alkuun homma lähti liikkeelle ihan kerhotasolta ja nyt viime vuodet olen valmennellut nuorten SM-sarjaa.

MS-taudista sain tiedon ja diagnoosin vuonna 2008.  Sairaus tuli selville isäinpäiväviikolla 2008. Isänpäiväsählyn jälkeen jalkojen puutuminen oli niin voimakasta, että kävelin paikalliseen terveyskeskukseen. Samana iltana terveyskeskuslääkäri laittoi lähetteen Peijakseen ja jo tiistaina olin sairaalassa ja parissa päivässä sain diagnoosin.

Lääkitys aloitettiin heti 2009 vuoden alkupuolella. Kerran olen joutunut vaihtamaan lääkitystä. Nykyistä lääkitystä olen käyttänyt noin puolitoista vuotta ja hyvin toimii.

Minusta meistä ”mäsäläisistä” MS-sairaista on mediassa varmaankin sairauden vakavuuden takia usein ennen kaikkea negatiivisia juttuja.

Olemme kumminkin mielestäni onnekkaita. Minulle tämä on maailman paras vakava sairaus. Meillä kaikilla mäsäläisillä sairaus on erilainen, mutta useimmilla tuntemillani mäsäläisillä toimintakyky on säilynyt vuosia tai vuosikymmeniä.

Huonoja päiviä on kaikilla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta luovuttamatta hymyllä eteenpäin!

Operaatio Saanan myötä olen saanut paljon todella positiivista palautetta ja tsemppauksia rohkeudesta ryhtyä tällaiseen projektiin omilla kasvoillani.

Iltalehden video oli minun mielestä tosi onnistunut ja ihmiset ovat jakaneet sitä sosiaalisessa mediassa hienosti eteenpäin. Minun ja Sannan positiivinen sanoma tavoittaa toivottavasti mahdollisimman monet sairaat ja terveet ja toivon, että saamme luotua tsemppimeininkiä minkä tahansa sairauden kanssa eläville ihmisille.

Mottoni on hymyllä eteenpäin!

Julkaistu 30.6.2015

Sari Auvinen, blogi #2

On ilo asua Nurmijärvellä, monellakin tapaa. Minun tapauksessani siksi, että tämä on niin mäkinen kunta! Tornimäkeen on kotoa vajaa kilometri matkaa ja sen rinteitä olen tahkonnut ahkerasti Saanan reissuun valmistautuessani. Kuluva juhannusviikko on jostain syystä ollut aika vaikea, jalkoja ja selkää on särkenyt todella kovasti. Eilinen salitreeni jäi siksi väliin, mutta tänään, juhannusaattona, olo on taas parempi ja aamupäivän treeni on nyt takana. Aika hyvä olo, vaikka jalat ovatkin tönköt. Vielä ajattelin vähän jumppailla tässä kotona, oma personal trainer eli Kia koira tuossa matolla jo odottaakin.

Tämä sairaus on arvaamaton, sen tekemisiä ei voi ennustaa. Nyt kaikki on hyvin, mutta huonostakin on muistot ja huomisesta en tiedä. Juuri diagnoosin saatuani olin mieheni  kanssa lempibändin konsertissa ja minä tietysti turhamaisena olin laittanut korkokengät jalkaan. Tuska jaloissa oli hetken seisomisen jälkeen karmea enkä uskaltanut liikahtaakaan. Mieheni kantoi minut katsomon etuosasta taakse, jossa pääsin istumaan, oikea jalka oli täysin poissa pelistä. Jo vuosia aikaisemmin olin ihmetellyt jalkojeni reaktiota korkokenkiin, mutta nyt vihdoin tajusin syyn. Diagnoosi on kamala asia, mutta toisaalta helpotus. Ja onnekseni olen aina pitänyt matalista kengistä ja ballerinoista.

Saanalle lähtö on jotain huikeata! Minulle tähän porukkaan mukaanpääsy tuli yllätyksenä yhden alkuperäisjäsenen jouduttua perumaan lähtönsä. Ilman tätä en varmaan olisi koskaan tullut edes ajatelleeksi Saanalle lähtöä. Olenkin usein sanonut, että on jotenkin käsittämätöntä, että niin vaikea ja ikävä asia kuin sairastuminen voi tuoda kuitenkin mukanaan paljon hyvääkin. Olen saanut tutustua mielettömiin ihmisiin, jakaa kokemuksia heidän kanssaan ja sitten vielä tämä Saanan matka. Nämäkin matkakumppanit, voi millaisia ihmisiä! Olen aika varma, että tunturilla nauru raikaa ja huumori kukkii muiden kukkien rinnalla kun tämä sakki sinne pääsee!

Huomenna taas mäkeen, Tornimäkeen! Tai jos ilma on tosi hyvä, moottoripyörän selkään!!

Julkaistu 30.6.2015

Oliko tämä sivu hyödyllinen? Kyllä 31 Ei 1